torstai 25. marraskuuta 2010

Kaisan päivää

Tämän kertainen Wiikon Wanha on kuva kauniista tytöstä viehättävässä takissaan. En tiedä kuka hän on, mutta voisipa olla vaikka Kaisa tänään olevan nimipäivän kunniaksi.


Ennen vanhaan Kaisan päivä on ollut vuoden tärkein keritsemispäivä. Lampaan villa on kuulemma parhaimmillaan juuri tähän aikaan. Jossakin on sanonta "Kaisan villa ei katoa", mitähän se sitten tarkoittaneekaan. Säihin liittyviä uskomuksia on myös paljon. Tänään pitäisi kuulemma olla suojasää, mutta ei ainakaan täällä. Tuulee vallan mahottomasti ja on kylymä. No, jos vanhoihin on uskomista niin jouluna on samanlainen sää. Toisaalta Jämsäläiset uskoo että
"Kun Kattina (pakkanen) kapsaa, niin jouluna (vesisade) napsaa".

Nähtäväksi jää.

sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Vauhtiraitasukat sun muuta

Kuten edellisen postauksen lopussa uumoilin, en malttanut olla aloittamatta punaista Hiirulaista ennen sukkaputken loppua. Olen jo ohittanut kriittiset kohdat, sovitellut neulosta ja näyttäisi, että siitä on mahdollisesti tulossa jopa oikean kokoinen. Nyt vaan pösötellään helmaan asti.


Meinasi jäädä yhden synttärilahjasukat kesken kun Hiirulainen vei mennessään, mutta sankari ei onneksi pahastunut vaikka saikin sukkansa pari viikkoa myöhässä. Ja sitten se vielä kiltisti poseerasi kuvaajalle :)


Seiskaveikasta (130 g) kolmepuolosilla neulottu.

Laitetaanpa tänne myös kuva tossukoista, jotka lähetin aiemmin syksyllä vuosipäiviä viettäneen tätsyn jalkoja lämmittämään.


Poikakullallekin tein tossut vaan enpä ehtinyt kuvata niitä kun lähtivät jo maailmalle.

lauantai 13. marraskuuta 2010

Näitäkin on nähty

eli nyt on jäänyt jumi päälle. Tuutista tulee samanoloisia sukkia kuin aiemminkin.


Erona aiempiin on vain silmukkaluku ja resorin oikeat silmukat, jotka on neulottu takareunoistaan.


Mitenkä tästä sais kiskastua itsensä jonkun uuden pariin. Punainen villatakki odottaa tulemistaan. Malli on selvillä, mallitilkku odottaa laskijaa, excell-taulukko odottaa lukuja, puikot odottavat silmukoita ja mitä tekee hän? Neuloo vaan sukkia. Tässä velipojalle synttärisukat eli Onnea Tampeleelle!


Tässä on mukavan raukea olo parituntisen tanssin ja hyvän ruoan jälkeen. Mitäpä jos en tekiskään opiskeluhommia vaan ottaisin härkää (tässä tapauksessa kylläkin Hiirulaista) sarvista ja keskittyisin neulomiseen tai siis sen aloittamiseen. Ah, niin houkutteleva ajatus.

lauantai 6. marraskuuta 2010

Kuin kaksi marjaa

Selailin torstaina uusinta Suuri Käsityölehteä (11-12/2010) ja yllätyin kovasti nähdessäni hyvin tutunoloisen sukkamallin. Sivulla 14 on Minna Metsäsen suunnittelemat tytön ja naisen pitsisukat, joista jälkimmäisen ulkonäkö ja mallikerta on just sama kuin vuonna 2007 suunnittelemissani Siiri-sukissa.


Tai no, lehden mallissa on kaksyhteen/langankierto kerrosten välillä yksi välikerros, kun taas minun mallissa niitä on kolme. Ja kärkikavennus näyttää olevan erilainen. Tuleekohan näistä se kuuluisa 10 % erilaisuus, jolloin malli tulkitaan uudeksi? Ohjetiedusteluihin vastaa, ylläriylläri Novita.

Tässä muutama vanha kuva tekemistäni Siiri-sukista, joiden ohje on ollut tuosta oikealla sivupalkissa jo useamman vuoden.


Että tämmöstä.