lauantai 27. toukokuuta 2017

Kansallispukuraitaa

Tilasin jokunen aika sitten Soja Murrolta ihanaista Eppu-joustocollegea, jonka raidat ovat Etelä-Pohjanmaan kansallispuvun hameesta. Odottelin malttamattomana sopivaa ompelupäivää ja sitten kun se vihdoin koitti, annoin saumurin ja ompelukoneen laulaa.

Malliksi olin ajatellut Mekkotehdas aikuisille -kirjasta Ingrid-mekkoa, mutta tuumin jottei rintalaskokset ole välttämättömät näin joustavassa kankaassa ja päädyin sittenkin Ottobreestä 5/13 löytyneeseen yksinkertaiseen tunikan kaavaan.

Linssi käski poserata. Tässäpä 60-luvun tyyliin :)

Hihojen ja miehustan raidoitusta en edes älynnyt innoissani satutella kohdilleen. Ehkä moinen sattuu ompelijan silmään, vaan ei minun. Sivusaumat sentään yritin kohdistaa, mutta ei nekään nyt ihan millilleen menneet. Tykkään tunikasta ihan mahottomasti, sillä se on niiiiin miellyttävän tuntuinen päällä ja sopii oikein hyvin farkkujen kaveriksi.

Toinen mekko on perinteisempää tyyliä. Miehusta on samaisesta kaavasta kuin edellinen tunika. Takakappaleet leikkasin vinoon, jotta sain tuollaisen kansallispukuliivin v-kuvion. Tässä asettelin raidat ihan millilleen kohilleen ja nyt kun jälkikäteen katsoo niin olisipa pitänyt mallata hihojenkin raidoitus siten, että takakappaleen raidat olisivat jatkuneet siinä.


 Vyön ompelin kankaan suikaleesta, mutta kyllä nahkainenkin vyö sopii mekon kanssa.

Koska kangasta jäi vielä vähän, ompelin myös pipon. Mietin kuinka selviäisin mahdollisimman vähin saumoin ja ajattelin kokeilla tuubimallia.


Puolivälistä tuubia harsin napakalla langalla pipon ympäri ja kiristin kankaan yhteen ja tein solmut. Käänsin nurjat puolet vastakkain ja ompelin reunan yhteen. Yllätyin itsekin kuinka hyvä piposta tuli.


Kaikkiaan näihin ompeluksiin kului kolme metriä kangasta ja jos saa sanoa, olen ylen tyytyväinen lopputuloksiin. Tuolla odottelee vielä jokapoika- ja feresikangas ompelijaa. Ikkunatkin pitäisi pestä, mutta ei sen tiiä jos ompeluinnostus taas yllättää :)

Herra Linssi tilasi Leppävirta-aiheisen taustakankaan jokunen aika sitten. Virittelimme sen ja salamavalot takapihalle koekuvauksia varten. Osa kuvista on otettu ihan luonnonvalossa, osassa on käytetty myös salamaa. Taustakankaan metallireunan peittona kokeilimme eri kankaita kunnes muistimme, että meillähän on just melkein sopivan värinen villakangasmatto varastossa ja se näkyy tuossa yllä olevassa kuvassa.

Minäkin halusin kuvata. Muistin, että olen joskus kauan sitten neulonut Linssille puuvillapaidan, jota ei ole dokumentoitu. 


No nyt tuli hänellekin oiva tilaisuus kokeilla neulemallina oloa.

10 kommenttia:

  1. Taustakangas! Ihastelin ensin, että nyt on menty jonnekin nuorisoseuraintalolle virittäytymään kuvauksiin vaan eikös se kangas olekin omassa kotona! Siis vähänkö pro tämä teidän meininki. Ja on muuten hyvännäköinen setti sulle, käynpäs itsekin tutkimassa tuon trikootilanteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pro meininkin, hahaa :) Kankaalla on kyllä muutakin käyttöä, mutta pitihän se testata :)

      Poista
  2. Voi kuinka ihanat mekot, erityisesti tuo "perinteinen" mekko on minun makuuni. Kangas on ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoskiitos. Minäkin ihastuin kankaan kansanomaiseen raidoitukseen ja väritykseen.

      Poista
  3. Todella hienot! Ja kangas on tosiaan erittäin miellyttävää ja armeliasta, kun se joustaa joka suuntaan (mie olen tehnyt siitä housut, mutta en olekaan vielä blogannut niitä...).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan, kangas on todella mukavan tuntuista, tosin kun rapsutin pientä tahraa pois niin näytti, että väri haaleni siitä kohtaa. Ei piä rapsutella siis :)

      Poista
  4. Hei mahtavaa, sain tästä monta ideaa, kuinka käyttää raitakangasta. Olisin varmaan pläjäyttänyt raidat suoraan, mutta voihan sitä tosiaan tehdä vaikka mitenkä päin. Ja miten hauskat nuo taskujen raidat eri suuntaan! Kiitosta sinnepäin ja minä odottelen sormet syyhyten omaa kangastilausta postista.
    biloba

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että sait raitaideoita täältä. Oispa kiva nähdä sinunkin lopputulokset :)

      Poista
  5. Voi miten kauniita olet tehnyt, syytä olla tosi tyytyväinen. En tiennytkään että näitä saa joustavana

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoskiitos. Ilmeisesti näitä joustoraitoja on vasta äskettäin tullut markkinoille.

      Poista