lauantai 21. lokakuuta 2017

Eipä kiristä

Neule, joka mulla tökkii on pipot, aina meinaa kiristää. Voi johtua siitä, että neulon yleensä ilman ohjetta eli omasta päästä ja eipä noita mallitilkkujakaan tule paljon neulottua. Vaan nytpä yllätin itseni.


Aloitin pipon neulomalla ainaoikein reunuksen, joka oli helppo mitata just sopivaksi. Silmukoin reunuksen rinkulaksi, jonka reunasta poimin silmukat (134) joilla neuloin pipon. Tein alkuun muutaman lyhennetyn kerroksen parantaakseni pipon istuvuutta. Kun olin neulonut noin 20 cm, aloitin kavennukset, kuusi silmukkaa per kerros, kaksi välikerrosta. Näin kolme kertaa ja sitten yhdellä välikerroksella kunnes silmukoita oli 92. Viimeisellä kerroksella kavensin koko ajan kaksi yhteen ja sitten vedin langan 46 silmukan läpi, kiristin ja päättelin.


Malli Omasta päästä
Lanka Malabrigo Yarn Sock
Menekki n. 60 g
Koko isoon päähän sopiva
Puikot 3 mm pyöröpuikot
Fiilis Jees, kerrankaan ei kiristä


Olimme tänään ottamassa kuvia kansallispukurojektiin ja siinä samalla kuvattiin pipo. Ai että olikin mukava pukea villatakki ja pipo päälle, sillä kuvauksissa meinasi tulla kylymä eikä ihme, tänään meillä oli nääs ensimmäinen pakkaspäivä.


Kotipihalla kuvattiin vielä muutamat rannekkeet, jotka neuloin Pirtin kehräämön karstalangasta kakspuolison puikoilla. Malleissa on hyödynnetty Leppävirta-lapasten kuviointia ja näistä lähetin malliehdotuksen Strömsööhön viime keväänä.


No enpä tiedä olenko kovin tyytyväinen rannekkeisiin, mutta pipoon olen. Antaapa vaan pakastaa, täällä ei päätä palele!

lauantai 14. lokakuuta 2017

Myötätuulta

Joskus kauan sitten löysin Ravelrystä mielenkiintoisen Tailvind-huivimallin ja lisäsin sen projekteihini. Siellä se roikkui valmiiden neuleiden perässä tekemättömänä vuosikausia. Yritin jossain vaiheessa poistaa sitä mutten onnistunut, joten olihan se neulottava.

Viime kesänä ostin vihreää Malabrigoa kaveriksi varastossa olevalle siniselle langalle. Käytin molempia Strömsö-rannekkeissiin ja kekkasin, että näillähän voisi tehdä sen Tailvind eli Myötätuuli-huivin. Sininen oli huvennut jo aika vähiin, joten sillä en saanut kuin vajaan kolmasosan huivista. Ohjeessahan värejä vaihdetaan usein sillain että vaihtokohdassa neulotaan joka toinen kerros toisella värillä. Sillä tavalla huivin malli päsee oikeuksiinsa mutta minen vaihtanut värejä kuin kerran ja hyvä tuli niinkin.


Huivi aloitettiin kapeasta päästä, toisessa reunassa lisäyksiä tehtiin joka kerroksella ja toisessa i-cord plus kavennus. Alussa en oikein hahmottanut kumpi reunoista tulisi olemaan suora ja kumpi viisto. No selvisihän se aikanaan. Huivista ei tullut aivan symmetrinen muttei se haittaa, koska kietaisen sen kuitenki kaulan ympärille.


Lanka Malabrigo Yarn Sock
Menekki n. 85 g
Koko pisin reuna 160 cm, kärjen korkeus 26 cm
Puikot 3,5 mm pyöröpuikot
Fiilis Tykkään


Sinistä lankaa jäi todella vähän, mutta niin vain sain neulottua rannekkeet. Neuloin kolmosen puikoilla, 26 silmukalla vuorotellen sinisellä ja vihreällä, toisen reunan tein i-cordina. Saumaa välttääkseni silmukoin aloitus- ja lopetusreunan yhteen. Korkeutta rannekkeilla on 8 cm.


Kuvat on otettu tämänpäiväisellä retkellä Vehmersalmen Ritoniemessä, jota on aikanaan kutsuttu Savon rivieraksi. Maisema sopi oikein mainiosti kansallispuvun taustaksi ja niin myös huivin :)


Oli ihanan tyyni, kuulas syyspäivä ja voi miten kauniita värejä syksyinen luonto vielä tarjosikaan.

tiistai 3. lokakuuta 2017

Rairairaitaa

Sukkalankavaraston pienennysoperaatio on lähtenyt lupaavasti käyntiin. Yleensä neulon yksivärisiä sukkia, mutta jotta saisin mahdollisimman hyvin käytettyä kaiken mailman pikkunöttöset, teenkin nyt raitasukkia.

Alkukesästä neuloin synttärisukkia sukulaisille. Muutamasta jo postasin, mutta tässäpä lisää.


Yllä olevat Olga-sukat on neulottu yhdestä langasta, mutta raitaa tuli näihinkin. Lanka on Katia sock Riff. Ei ole kokemusta kestävyydestä, mutta se selvinnee kun kysyn serkkkulikalta jossain vaiheessa. Kyseistä lankaa jäi harmillisen vähän vaan eipä mitä, keksin yhdistää sitä Regian stripemania kirjolankaan.


Neljä kerrosta kumpaakin lankaa vuorotellen ja vot' miten iloisen kirjavat sukat syntyikään. Stripemanian raidoitus sattui symmetrisesti kumpaankin sukkaan mutta millä todennäköisyydellä langan vaalein osuus osuu just kantapään alle, hah!


Lokakuussa kummityttöni täytti vuoden ja koska olen tylsä kummi, lähetin pehmeän paketin eli villasukat. Nämä on neulottu Roosa-nauha langoista.


Alla olevien kuvien sukissa on yhdistetty yksväristä Regia 4-fädig lankaa sekä Regian Kaffe Fasset kirjolankaa. Tein nämä Sukkasillaan kirja (Mitronen, Vilkkumaa) raitapolvisukkien ohjeilla. Sukan suussa on 4 x 19 silmukkaa. Pohjekavennusten jälkee silmukoita oli 4 x 15. Tein vahvistetun ranskalaisen kantapään, mutta se ei ehkä ole paras mahdollinen pitkissä sukissa. Kavennussauma ei millään meinannut asettua keskelle pohjetta ja epäilen, että kantapäällä on osuutta asiaan.


Mielestäni sukkiin ei tullut tarpeeksi pituutta, mutta seuraaviin tuli. Aloitin nämäkin 76 silmukalla, mutta lisäsin resorin jälkeen 4 silmukkaa. Harmaa lanka on Hjerte sock 4 ja kirjolangat Regian desingn linea a'la Arne & Carlos ja Kaffe Fasset, kolme raita per lanka vuorotellen. Ai mahoton kun näitä olikin koukuttava neuloa. Koskaan ei tiennyt millainen raita seuraavaksi tulee.


Raitasukissa teen niin, että vaihdan värin sukan sivulla enkä takana keskellä. Tämä siksi, ettei lankoja tarvitse katkaista kantapään kohdalla ja ettei sukan pohjaan tule mitään ylimäärästä, joka saattaisi painaa jalkapohjaa. Jottei raidan vaihtumiskohtaan tulisi polveketta, teen niin että kun ensimmäinen kerros on tehty, nostan toisen kerroksen ensimmäisen silmukan alapuolella oleva silmukkan puikolle ja neulon sen yhdessä ensimmäisen silmukan kanssa (saikohan tästä nyt mitään selvää?). Vaikkei polveketta tulekaan, kerroksen vaihtumiskohta erottuu hiukan. 


Näihin sukkiin tein sen perinteisen eli hollantilaisen kantapään ja tuntui kuin sukka olis asettunut topakammin jalkaan ja "sauma" myös.


Eipä uskoisi, että molemmissa sukissa on toisena sama lanka.


Saapa nähdä minkälaista raitaa seuraavaksi pukkaa.