sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Juurineuleita

Kirjoneuleinnostus meinaa ajaa jämälankaraitasukkaprojektin ohi. Aijai, sukkia pitäis tikutella pukinkonttiin, mutta minkäs teet kun kirjoneuleet kuiskuttelee.

Strömsöön reissulta palatessa kävimme Töysän kenkätehtaalla ja sieltä lähti mukaan ihanaiset punaiset Arctips-huopikkaat ja ne vähän niinkuin kaipasivat kaverikseen villasukkia. No, kesällä ostin Inarin Sajoksen myymälästä Ella Sarren Anarâs pivtâstem -nimisen kirjan, jossa kerrotaan Inarin saamenpuvusta. Kirja on oikea inspiraation lähde eikä haittaa ollenkaan, että se on kirjoitettu saamenkielellä, sillä kuvia osaan kyllä tulkita vaikken kieltä osaakaan. Ja sieltähän löytyi just passeli kuviomalli sukansuuhun. Se on Kaisa Kitin (Vesko-Raansu Káijá) 1900-luvulla suunnittelema lapasen kuviomallia mutta toimii sukissakin.


Malli Kaisa Kitin kuvioraita tavan sukissa
Lanka Nykälän langan Sofia
Menekki n. 115 g
Koko 37
Puikot 3 mm sukkapuikot
Fiilis Hyväthän se kyllä mutta saisivat olla vähän pitemmät


Sukansuussa silmukoita on 60 ja nilkkaresorissa 52. Tein kavennukset siten että, ensimmäiset neljä (yksi joka puikolla) kuvion jälkeen ja seuraavat neljä parin sentin päästä. Jos sukan varressa olisi olut enemmän pituutta, olisin tehnyt kavennukset takasauman molemmin puolin. 

Toinen juurineule, joka sattuukin kivasti rimmaamaan sukkien kanssa, on sormikkaat joiden rannekuvion kopsasin Nili-Aililta perintönä saadusta niisivyöstä.


 Niisivyön reunakuviot tein tarkoituksella hieman erilaisiksi ja renteensuuhun tein latvialaisen kierreraidan, johon olen niin kovin mieltynyt, Strömsöön Lee näyttää videolla kuinka se tehdään. Näistäkin piti alunperin tulla ranteenlämmittimet, mutta koska niitä on jo vaikka kuinka, teinkin sormikkaat.


En ole aivan varma onko tuo kuvio ihan just niinkuin niisivyössä, mutta sinne päin kuiten. Sormikkaissa ruutupiirroksen vasen kuvio-osa on pari ruutua kapeampi, koska silmukkamäärä piti saada tietyn suuruiseksi (64).


Malli Rannekuvio muokattu Nili-Ailin niisivyöstä
Lanka ohuita jämälnkoja
Menekki n. 50 g
Koko sopiva
Puikot 2 mm sukkapuikot
Fiilis Just vikipasselit


Äiti löysi jokunen aika sitten kenkäpaulat, jotka ovat ilmeisesti äidinäidin eli Aili.mummon lahja edesmenneelle isälleni. Aili-mummo ei itse ollut käsityöihmisiä, no neuloi tieten sukat ja lapaset, mutta enpä usko, että on itse tehnyt muita pauloja. Todennäköisesti nekin ovat Nili-Ailin tekemät. Kuvassa vähän niinkuin mallailen niitä, mutten lumisateessa kuiten kehannu laittaa niitä.

5 kommenttia:

  1. Nyt on niin viimesen päälle hienot, sekä kengät että neuleet. Saamelaisneuleet ovat kyllä niin mahdottoman kauniita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ai kun olis enemmän aikaa niin kokeilis vaikka mitä malleja :)

      Poista
  2. Kyllä on komeita kirjoneuleita! Näissä perinteisissä väriyhdistelmissä ja kuvioissa on sitä jotain :)

    VastaaPoista
  3. Nämä ovat kauniita:) Jotenkin silmä tarttui heti ja pysähtyi.

    VastaaPoista