maanantai 24. elokuuta 2009

Laakson Lilja

Onpas virkistävää tehdä pitkästa aikaa oikein neuleaiheinen postaus. Ja mitähän sitä sitten on neulottu? No, semmonen kaunis Laakson Lilja huivi:

Malli Lily of the Valley shawl by Nancy Bush (Rav. link)
Lanka Kamena
Menekki n. 100 g
Koko n. 32 x 170 cm
Puikot 4 mm

Huivin mallia on muokattu sen verran, että alun ja lopun pitsimalli on Lily of the Valley huivin ja keskiosa shaalin ohjeen mukaan, tosin jälkimmäinen kapeampana kuin kirjassa. Minulla oli vain yksi vyyhti Kamenaa, joten muokkaukset olivat tarpeen.

Huivista olisi tullut sopusuhtaisempi jos mallikertoja olis ollut yksi enemmän. No, sitten ois jäänyt pituudesta uupumaan eli ehkä parempi näin.

Huivi oli mukava ja joutuisa neulottava ja siitä tuli pehmeä ja sanoisin ilmava, mutta enpäs sanokkaan. Käytiin nimittäin katsomassa alkuperäisiä huiveja (Haapsalu rätiku muuseum) ja herrajee miten henkäyksen ohuita ne olivatkaan. Eli niihin verrattuna omani on paksu pötikkä.

Oispa aika upea hääpuku, tosin minulla ei ole tarvetta moiselle, mutta kaunis on:


Ja arvatkaapas minkä kirjan ostin:

Kyllä vain, kuvassa on yksi onnellinen Haapsalu sall kirjan omistaja. Hieno kirja ja haa, selatessa tuli vastaan kuva talosta, jossa vietimme samaisena iltana sukulaisten kera hauskat synttärijuhlat.

Onnea vaan vielä kerran M ja kiitos viimeisestä :)

Olipas kerrassaan mukava ja virkistävä reissu :)

28 kommenttia:

  1. Kamena on ihana lanka, tykkään suuresti.

    Huivi on tuommoinen kaunis pieni henkäys!

    VastaaPoista
  2. Kaunis kiitos kommenteista. On se kyllä kaunis huivi :)

    Ilona: Eka kertaa neuloin Kamenaa ja kyllä vain tuntui hyvältä langalta; helppo ja joutuisa kudottava, miellyttävä lopputulos. Mutta voi miten ihanan ohuita ne museon huivit olivatkaan.

    VastaaPoista
  3. Oi, miten hieno ja unelmainen huivi!

    VastaaPoista
  4. voi miten ihana huivi! Ihan henkäys!

    VastaaPoista
  5. Ihanan lämpöisen näköinen ja silti niin kepeä. Tämä on mielestäni yksi kauneimpia haapsalu-malleja.

    VastaaPoista
  6. Onpas se kaunis!

    Jos oikein ohkaisia silkkisiä tai kashmirvillaisia (ja niiden sekoituksia) kaipaat niin käypä tutkailemassa colourmat.com. Niitten lace weight on henkäyksen ohutta ja kuitenkin niin pehmoista ja lämmintä

    VastaaPoista
  7. Kauniiksi kehun minäkin!
    Tuo pitsimekko on siis aivan ihana, harmitella pitää, ettei täälläkään ole enää tarvetta tuollaiselle mekolle, ainakaan omalla kohdalla:) Vaikka eipä tuota kyllä osaisi varmaan neuloakaan...

    VastaaPoista
  8. Hepsi, Hepuli ja Kirsi: Kiitoskiitos :)

    Tiina: Niin minustakin, mutta on tuolla kirjassakin vaikka kuinka monta toteutettavaa mallia :)

    Soile: Kiitos vinkistä. Minulla on Vuorelman todella ohutta kampalankaa ja ajattelin sillä neuloa jonkun mallin tuosta kirjasta. Tässä joskus.

    Eila: No sinulle tuo mekko kävisikin kun olet niin sutjakka ja kyllä varmasti osaisit neuloa :)

    VastaaPoista
  9. Hieno huivi! Katsoinkin heti, että sitä on päästy ihan autenttisille paikoille kuvailemaan :) Minäkin tahtoisin sinne uudestaan vielä joskus!

    VastaaPoista
  10. Aivan ihana on tuo sinunkin tekemä huivi vaikkei henkäys sitä saisikaan liikkeelle! ;) Ja tuo kirja, se minuakin himottaa. ;DD

    VastaaPoista
  11. Kaunis tuli laakson liljastasi.

    VastaaPoista
  12. Helena: Eiköhän lähdetä. Meiltäkin jäi vaikka mitä näkemättä kun innostuttiin seurustelemaan niin kovin :)

    Matleena: Uskallan kyllä suositella tuota kirjaa. Komea teos.

    Päivi: Kiitos. Ai kun tekis mieli tehdä samanlainen mutta ohuempi.

    VastaaPoista
  13. TeSa: Kiitos sinulle, nimittäin sain tuon langan sinulta jossain arvonnassa :)

    VastaaPoista
  14. Hieno huivi ja toivottavasti on kirjasta paljon hyötyä ja iloa. Mekon kuvio on yksinkertainen ja sitä voi käyttää mulille neuleille:)

    VastaaPoista
  15. Anna: Kiitos. Kyllä on iloa kirjasta, siinä on niin upeat kuvatkin mutta harmi vaan että eestinkielen taito on olematon :)Pitäisköhän ruveta opiskelemaan sitä.

    Niinpä vain, tuota mekon mallia voisi soveltaa johonkin muuhunkin.

    VastaaPoista
  16. Vai paksu pötikkä? Nyt kyllä tosiaan kiinnostaisi, miten seitinohuita näit siellä reissullasi.. Todella kaunis huivi!

    VastaaPoista
  17. Ehkä kannattaa kehittää pikakurssi "Viro neulojille":) Miksi ei, täytyy harkita. Jos joku haluaisi opiskella.

    VastaaPoista
  18. Outi: No paksumpi kuiten kuin ne alkuperäiset ohuenohuet :) Tuo on kyllä todella kaunis malli.

    Anna: Juu ja kieltähän vois opiskella vaikka neuloen :)

    VastaaPoista
  19. Onpas aivan mahdottoman kaunis huivi!Olet taitavasti osannut sovitella neulemalleja.

    VastaaPoista
  20. Miten kaunis se onkaan. Valkoisena jotenkin aatelisempi vielä.

    VastaaPoista
  21. Famu: Kiitos. No nuo mallit olikin helppo sovitella yhteen :)

    Juuli: Niin on. Mulla ois tuolla ihan ohutta ruskeaa ja punaistakin lankaa, joista aattelin jonkun Haapsalu-mallin neuloa, mutta mutta.. Valkoisessa tuo mallien herkkyys pääsee jotenkin paremmin esille.

    VastaaPoista