perjantai 20. marraskuuta 2009

KoeLippis

Minulla on ongelma. Mulle ei käy oikein minkäänlaiset päänlämmittimet ja se johtunee ihan vaan päästä/kallon muodosta/naamataulusta ja hiusmallista ja eritoten otsatukasta. Huivia käytin aikanaan paljonkin, mutta sitten eräs kohtelias pieni koulupoika esitti kysymyksen: Miksi sinä käytätä huivia? Se on ihan kaunis mutta tekee sinusta mummon näköisen. Hmm, taidatkos sen suoremmin sanoa :)

Baskerimalliset päähineet on aika hyviksi havaittu. Musta ja punainen ovat palvelleet useamman vuodet moitteettomasti vaan ihminenpä kaipaa vaihtelua. Tässä kerran vanhoja lehtiä selatessa eteeni tuli tavan lippis ja ajattelinpa kokeilla sitä.

En viitsinyt edes vartavasten ostaa lankoja vaan kaivelin varastoista jotain ja ruskea seiskaveikka kävi värinsä puolesta aiemmin neulomaani huiviin ja sitä sattui olemaan vielä sopiva määräkin. Ja tämmöinen tuli:

Malli Virkattu lippis, Ahkeraliisa 4/1968
Lanka Seiskaveikka kaksinkertaisena
Menekki 150 g
Koukku 4 mm virkkuukoukku


Olin ihan positiivisesti yllättynyt eli vois virkata toisenkin ja kunnon langalla. Senverran muuttaisin, että virkkaisin lipan kolmin tai nelinkertaisella langalla ettei se lörpöttäis. No ei se sitä nytkään tee mutta jos käytössä pehmenee niin sekin on mahdollista.

Kun tuota ihanaista Maisa Tikkasen lankaa jäi villatakista niin neuloin siitä Baktus-huivin.


Malli Lacy Baktus by Terhi Montonen
Lanka Maisa Tikkasen kuituvärjätty villa
Menekki !00 g
Puikot 3,5 mm pyöröpuikot


Lankaa jäi vielä vähän mutta ei taida riittää lippikseen tai baskeriin, harmi.

15 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää tuo lippis päässäsi. Tuo päähineen sopivuus taitaa olla ikuinen ongelma monelle. Itselläni on pieni pää ja lyhyt tukka, eikä etuhiuksia juurikaan, joten haastetta riittää löytää sopivaa mallia.

    VastaaPoista
  2. Kiva lippis! Voisko sen lipan sisään laittaa jotain kovike- tai tukikangasta?

    VastaaPoista
  3. Hieno lippis, ja sopii sulle! Mikäs se "kunnon" lanka olisi sitten, vinkkiä voisin ottaa vastaan? Mistähän tuon ohjeen saisi...

    VastaaPoista
  4. Tiina: Kiitos, ihmeen hyvin sopii juu. Minulla taas on iso pää ja kun panin tuon päähän niin kuopus nauroi ja lauloi vihjailevasti ...no woman, no cry... :)

    Soile: Haa, kiitos vinkistä. Jos tämä ei pidä tuulta ja pakkasta niin sittenhän sitä vois ommella ihan kunnon vuoren, niin lakkii kuin lippaankin. Tuleekohan niitä pakkasia enää ollenkaan?

    Pellon pientareella: Kiitoskiitos :) No onhan tuo seiskaveikkakin lankaa mutta vähän kovahkoa. No mikähän se vois olla, joku villaisempi ja pehmeämpi vaihtoehto.

    Ainakin Novitan syksy 2008 lehdessä on virkatun lippiksen malli ja sitten Dropsin sivuilta löytyy myös, mallinro 93-22, tosin nuo molemmat on virkattu paljon paksummalla koukulla kuin tämä minun versio. No enpä hokassu ettäoishan tuon ohjeen voinut referoida tuohon postaukseen. No jos ja kun teen sen toisen niin sitten viimeistään :)

    VastaaPoista
  5. Kaunis lippis! Jotain tuollaista minäkin olen etsiskellyt.

    VastaaPoista
  6. Sulla on ihan mahdoton tekemisen meininki siellä! Joka kerta jotain uutta ja ihanaa. Lippalakki on hieno. Saapa nähdä, pysynkö erossa tuosta baktus-epidemiasta:)

    VastaaPoista
  7. Hieno lippis! Sopii sinulle.

    Mullekin saattais ehkä jopa sopia lippis, olen kans niitä ihmisiä, joille ei minkäänlainen mösä tunnu sopivan. Huivia olenkin pyöräytellyt pääni ympäri, mutta nyt sekin tökkii..

    Voisit laittaa ohjeen tänne, harvalla varmaan on tallella lehteä vuodelta -68. ;o)

    VastaaPoista
  8. ColibriDreams: Juu, ihmeen kiva lippis. Seuraavan teen ehkä vahän niukemman, en noin leveää. Piti ihan miettiä, mutta niin se on etten ole käyttänyt minkäänmoista lippista sitten lapsuusvuosien. Silloin mulla oli sellainen valkoruskea ruudullinen lippis joka oli kovasti muotia siihen aikaan :)

    Outi: No, minulla on nyt aikaa eli pitää nauttia tästä käsin värkkyystä. Kohta on toisin.

    Varo vaan, tuo Baktus voi viedä mennessään. Minusta se on oivallinen, tyylikkään yksinkertainen ja konstailematon malli. Ja mikä parasta, hirmu mukava käytössä.

    Pirjo-Riitta: Kiitos :) Minua harmittaa kun blogeissa ja räveltämössä näkee toinen toistaan ihanampia pipoja ja tietää ettei niitä kannata ainakaan itselleen neuloa kun ei ne kuitenkaan käy. Vaan voihan niitä lahjaksi tehdä.

    Juu, minäpä referoin ohjetta jahka tekaisen toisen itselleni. Tuohan muuten sopiikin päivän teemaan, eikös tänään olekin Liisan päivä? Ahkeraliisa! siis tuon lehden mainio nimi :)

    VastaaPoista
  9. Siitähän tuli vallan mainio ja sopii sinulle paremmin kuin hyvin.

    Minulla sama ongelma tämän oman nuppini kanssa, oikein minkäänlainen lätsä ei näytä hyvälle.

    VastaaPoista
  10. On hyvä lippis. Minulla on vähän samanlainen ongelma, paitsi että pipot menee, mutta aina ei viitsisi laittaa pipoa. Novitan malli paksusta Mambosta näytti minun päässäni ihan...tai siis pääni näytti ihan...
    Tuo kyllä istuu sinulla hyvin.

    VastaaPoista
  11. Zelda: Kiitos :) Innostuin niin kovin, että aloitin jo toisen version. Saas nähdä miltä se näyttää.

    Pirjo: On se mutta vähän karhea. Pehmeämpi versio tulossa :)

    VastaaPoista
  12. Hyvän näköinen lippis ja sopii sinulle.
    Tuo baktus-huivi kutkuttaa minuakin, no kunhan nää lapasjutut saa alta pois, niin jospa vaikka saisi aikaiseksi! ;-D

    VastaaPoista
  13. Ihana lippis! Passaa hyvin yhteen huivin kanssa.

    VastaaPoista
  14. Lippis on ihana ja sopii sulle niin hyvin!

    VastaaPoista
  15. Marleena: Kiitos :) Tuo Baktus on siinäkin mielessä kiva että aika pienellä lankamäärällä saa ihan tolkun huivin. Suosittelen.

    KL: Niin passaakin :) On sattumoisin melkein sama ruskean sävy molemmissa.

    Anu: Kiitoskiitos :)

    VastaaPoista