sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Sunnuntaivierailulla

Suurin osa näistä Wiikon Wanha-kuvista on iso-enoni ottamia. Hän harrasti valokuvausta ja oli ilmeisesti myös kova kyläilemään sisarustensa kanssa, sillä tällaisia kylästelykuvia on paljon.


Tunnistan vain yhden henkilön kuvista, jotka on otettu joskus 20- tai 30-luvulla.

Nämä asetelmakuvat ovat aika hupaisia :)

sunnuntai 5. syyskuuta 2010

No joo,

on tämäkin neuleblogi. Vanhoja valokuvia esitellään kuukausikaupalla ja sitten kun vihdoinkin olisi neuleen vuoro niin se on mikä on. Ja nyt tulee pettynyttä vuodatusta.

Kaikki alkoi viime keväänä kun kävin Tuulian Paitakurssilla ja innostuin hänen saumattomasta tekniikastaan. Sovelsin jo aiemmin oppimaani, tosin käänteisesti ja sain aikaan ihan siedettävän tuloksen. No, kun sitä ohutta puuvillalankaa jäi vielä vaikka kuinka, niin aattelinpa tekaista itselleni kesäpuseron. Homma alkoi ihan luonnikkaasti paitsi että taulukkoon oli lipsahtanut joku aivan järjetön luku ja hihapyöriön lisäyksiä neuloessani tuli uskon puute. No, onneksi Tuulia auttoi ja pari senttiä purettuani homma jatkui. Kesä kului ja hellettä piisasi. Neule eteni hitaasti. Helle jatkui ja jatkui ja neule eteni edelleen niin hitaasti ettei siitä kannattanut enää tehdä mitään kesäneuletta, pitkät hihat vaan ja kas, syksyneulehan se siinä. Ja nytpähän sitä tarvitaankin jo pitkähihaista kun syksyn viileys on saapunut. Mutta voi p..., pusero ei tunnu yhtään kivalta päällä.

Väärinkäsityksiä välttääkseni täytyy korostaa, ettei epäonnistumisen syynä ole tämä tekniikka, vaan muuan liian suureksi määritelty mitta (armhole circumference) ja se ettei neuloja älynnyt käyttää järkeään neuloessa. Kuvien perusteella voisi päätellä, että pusero on ihan OK, no ainakin tämän ensimmäisen

mutta näissä jo näkyy, kuinka liian laaja hiha-aukko vaikuttaa istuvuuteen.

Malli The Tailored Sweater by Tuulia
Lanka Ohutta puuvillaa, menekki 400 g
Koko M
Puikot 3 mm

Minä kuulun herkästi purkavaan koulukuntaan mutta nyt taitaa jäädä purkamatta. En oikein tiedä mitä tekisin. Ainut järkevä vaihtoehto lienee se, että leikkaan hihat pois ja huolitelen reunan jotenkin. Ehkä sitten joskus. Mutta tämä ei jää tähän. Jahka tästä toinnun, aloitan punaisen villatakin tällä samalla tekniikalla, niin.