olipas joulu! Tuli koettua tunteiden koko skaala ja nyt on hieman voipunut olo.
Aloitin joululahjojen teon hyvissä ajoin, mutta siitä huolimatta yhdet sukat ja yhdet lapaset jäivät kesken. Niin ja yksi onneton koiruus. Mutta laitetaan tähän alkuun parit sukat.
Tico ticosta neulotut Lindsayt päätyivät kuopuksen pakettiin. Nämä, niinkuin ne edellisetkin samalla ohjeella neulotut sukat on hieman muokattu.
Näistä tuli niin kivat, että meinasin neuloa esikoisellekin samanlaiset.
Mutta sitten yritin olla vähemmän tylsä tyyppi ja valitsin hänelle toisen eli Pomatomus-mallin. Yhdistelmä ohut lanka, ohuet puikot, tiukka käsiala ja kierretyt silmukat saivat aikaan sen, etteivät sukat valmistuneetkaan ajoissa. No ei hätää, laitoinpa niiden sijaan pakettiin Siiri-sukat. Ja vävypojalle neuloin harmaat Herrasmiehen sukat.
Tein myös kolmet tossut pukinkonttiin, mutta niistä en ottanut edes kuvia (kun tulivat niin tylsännäköiset). Tässä talossa on käynyt niin, että kaikki joutonöttöset on aikaa sitten neulottu tossuiksi ja niinpä on havaittavissa lievää materiaalin puutetta. No saahan sitä tietty kaupasta lankaa, mutta nytkin kävi niin, että ostin sitten mahdollisimman paksua lankaa ja ei sellaisesta tule niin kivaa jälkeä kuin useamman langan yhdistelmästä.
Ja sitten se onneton koira. Kirjastoon tuli jokunen aika sitten hauska neulekirja Muotovaliot, neulo oma koira (Sally Muir & Joanna Osborne). Ajattelin ilahduttaa kärsivällistä ja ihanaa ohjaajaani, joka sattumoisin on koiraihminen, neulomalla hänelle kannessa olevan suloisen länsiylämaan terrierin.
Olisin kaivannut ohjeisiin hieman enemmän selkeyttä, sillä välillä niissä oli aikalailla tulkinnanvaraisuutta (tai sitten olen huono ohjeidenlukija, tunnustan). Mielestäni ompelin vatsakappaleenkin ihan ohjeiden mukaan, mutta koiran takapää ja rinnus näyttävät tosi kummallisilta, päästä puhumattakaan, joka on kuin eri kaliperiä. Koira näyttää länsiylämaan terrierin ja lassien yhdistelmältä :)
Otus oli niin koominen, etten ilennyt antaa sitä lahjaksi. Uutta en ehtisi neuloa, joten tein sitten hätäratkaisun; otin pään pois ja liimasin sen puukeppiin ja kas, siitähän tuli koirapäinen kukkakeppi. Sellofaaniin kääritystä lahjapakkauskuvasta ei aamuhämärissä tullut kovin kummoista.
Lahjan saajaa nauratti kovin (toivottavasti positiivisessa hengessä :). Minulle jäi siis päätön koira ja koska sillä ei tee mitään, päätin neuloa sille suuremman ja paremman pään.
No, tulihan se pää, mutta vieläkin liian pieni eli ei tule muotovaliota, ei tekemälläkään. Ajattelin, että tilanteen voisi vielä pelastaa neulahuovuttamalla villaa koiran ympärille, vaan eipähän tältä kylältä vaaleaa villaa löytynyt ja itsellänikin on vain harmaata ja värillistä. Niinpä tämä silmätön, nenätön hurttayksilö jää odottamaan uutta tulemistaan laatikon kätköihin.
