maanantai 14. toukokuuta 2012

Kevätneule

Tilasin muutama kuukausi sitten Tapsalta Dropsin Cotton Lightia halvalla, sitä jossa suhde on vielä 60 puuvillaa, 40 akryyliä. Värit eivät olleet ihan sitä mitä toivoin. Luulin että punainen olisi ollut syvempää ja beige, vai mikä tuo nyt onkaan olisi lähempänä pellavanväriä. Tuumin alunperin tekeväni jotain yksiväristä, mutta aikani jahkailtua totesin, että lisäämällä valkoista joukkoon, saisi ehkä kivan raitaneuleen. Ja niin saikin.


Valitsin malliksi raglahihaisen ylhäältä alas neulottavan mallin, jollainen oli esim. Allegro loose knit cardi. Katsoin suuntaa-antavat silmukkaluvut ohjeesta, mutta muokasin hieman kaulusta, sillä en voi sietää sellaisia päänteitä, jotka hiertävät kaulaa eli toisinsanoen joissa ei ole ollenkaan muotoilua, Jos on tarpeeksi iso pääntie niin eikait se silloin niin haittaa, paitsi että niskasta pakkaa tulemaan siten aika avara. Siis muokkasin kaulusta ja hyvä niin paitsi että oishan tuo saanut olla isompi. Mulla tulee melkein aina liian avara pääntie vaan eipä tällä kertaa vaikka se olisi ollut jopa suotavaa.


Ehkä v-aukko olisi toiminut sittenkin paremmin. Istuvuuden parantamiseksi tein lyhennetyillä kerroksilla rintalaskokset. Olen neulonut sellaiset jokaiseen omaan neuleeseen sen jälkeen kun kävin Tuulian paitakurssilla eli kiitos vaan toimivasta vinkistä. Rintavana tyyppinä olen siten saanut parannettua neuleiden istuvuutta huomattavasti. Muttamutta, nyt nuo muotoilut näyttää vähän koomisilta, tosin ei niitä edes huomaa, jos pitää takkia auki niinkuin todennäköisesti tulen tekemään.


Takki kyllä menee kiinni, mutta hitto vieköön, olisi ehkä saanut sittenkin olla hieman enemmän väljyyttä tai olisi pitänyt lisätä silmukoita vyötäröllä. Pitää toivoa, että neule venyy käytössä (tai käyttäjä laihtuu, mikä on kyllä hyvin epätodennäköistä :).


Malli Allegro Loose Knit Cardi by Cecily Glowik (rav. link) muokattuna
Lanka Drops Cotton Light (puuvillaa 60 %, akryyliä 40 %), Cotton Time (100 % puuvillaa)
Menekki n. 440 g
Koko m
Puikot  4 mm ja 3,5 mm (reunalistat)
Muuta  7 nappia

Muttien määrästä voi päätellä etten ole ihan tyytyväinen neuleeseen. Mutta jospa tämä tästä.

20 kommenttia:

  1. Ihan kiva arkineule. Ja eikös puuvilla veny ihan hyvin! Jotten muttat pois ja käyttöön. Takkiahan voi pitää aukikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, aukinaisena sitä tulee varmaan käytettyäkin. En usko että se kaappiin jää seisomaan :)

      Poista
  2. Kaunis takki! Kyllähän se käytössä mukautuu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja sitäpä toivomme. Mutta kyllä täytyy myöntää että villaa on paljon kivempi neuloa.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos. Tuo valkoinen piristi kummasti nuita kahta muuta väriä.

      Poista
  4. Oikein kaunis, itsekin haaveilen raitaneuleesta! Rintalaskokset näyttävät koristeelliselta ja väljyyttä tulee varmaankin käytössä lisää - eiköhän neuleet yleensä jonkin verran venähdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä kertaa oikein toivon, että venähtäisi. Aikani kyllä pähkäilin noiden rintalaskosten kanssa, siis että tekisinkö yhdellä värillä, mutta ehkä se olisi ollut vielä koomisemman näköinen. Siis olkoot nuin ja jos joku kehtaa tulla niistä irvuilemaan niin ei haittaa :)

      Poista
  5. Kyllä raidat rulettavat aina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta! En muistanutkaan miten mukavaa niiden neulominenkin on. En edes muista milloin lienen niitä viimeksi tehnyt. Vaan kohta on lisää tulossa :)

      Poista
  6. Raitaneuleet on aina kauniita :) Puuvillaneule venyy ja paukkuu käytössä - voin melkein luvata sen. Mikäli ei veny, voihan sitä neuletakkia pitää aina aukikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, venymistä odotellessa pidän takin auki :) Tuo puuvilla on kyllä armottomampi materiaali verrattuna villaan ja neulominenkin oli paljon raskaampaa.

      Poista
  7. Kiva raitaneule, reippaan pirteä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. On se pirtsakka varsinkin kun katsoo nuita edellisiä harmaita neuleita :)

      Poista
  8. Oikein reipas ja raikas kesäneule, tykkään! Heh, miekin kävin taanno Tapsan kaupassa vähän hamstraamassa dropseja alesta. Tuo 'mutta mutta' on niin tuttua. Jos viitsisi niin neuloisi aina sen toisen version, jossa korjaisi ne mutat, mutta kun ei viitsi. Tulee vaan aina alotettua uusi neule, johon tulee niitä muttia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokaisessa meissä taitaa asua pieni sulo vilen :) Juu, minä kans mietin aina, että seuraavan version tekisin niin ja niin mutta harvoinpa tulee tehtyä sitä toista. Tosin nyt hekotuttas ihan kauhiasti tehdä tuosta Valpurista paranneltu tai mistä sen tietää tulisko siitä sellainen, siis sanotaan että toisenlainen versio. Mutta nähtäväksi jää toteutuuko aie. Ei ainakaan lähiaikoina, se on varmaa.

      Poista
  9. Samaa oon miettiny mieki kun oon katellu noita kauluksesta aloitettuja neuleita. Että miten tekisin sen pääntien etupuolella, kun en miekään voi sietää liian kaulaa liki menevää neulosta. Hyvin olet onnistunut kyllä, kaunis raitatakki ja puuvilla kyllä venyy käytössä ja toisaalta taas saattaa pesussa kutistua. Tai en tiedä tätä lankaa kun ob akryylia seassa, kutistuuko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, katsotaan kuinka neule käyttäytyy käytössä (no olipas hassusti sanottu :)
      Löysin aika toimivan ohjeen raglan neuleen muotoiluun eli käyppäs kurkkaamassa tämän linkin takaa
      http://tinyurl.com/c6ok84c

      Poista
  10. Mutta, mutta... Minusta se on oiken näpsäkän näköinen neule ja valkoinen raikastaa väritystä hienosti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon pitkän harmaan kauden jälkeen tämä oli kieltämättä ihan pirtsakka väriyhdistelmä.
      Mummovainaakin ruukas sanoa että ; hyvähän se kyllä mutta.... :)

      Poista