keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Kesäpaikkasukat

Saamelaisten kansallispäivän kunniaksi käännämme katseen kohti pohjoista. Entivanhaan saamelaisilla oli tapana asua kesät ja talvet eri paikoissa. Kun istuu meidän suvun Kesäpaikan rappusilla eteen avautuu kapeahko nuoramainen kaitale Inarinjärveä ja sen takana Mahlatti eli Inarin suurin saari. Maisema on piirtynyt varmaan yhden jos toisenkin sukulaisen sielunsyvyyksiin. Niin minunkin.

Viimeksi kun vietimme siellä kaunista kesäiltaa, maisema oli niin maalauksellinen että pakkohan se oli yrittää ikuistaa valokuvaan ja hyvin siinä onnistuttiinkin. Kuva on ollut meidän seinällä jo vuosia ja nyt kun serkkutyttö täytti pyöreitä, teetin myös hänelle samanlaisen. Ja me kun olemme tällaista kylmäkoipista sukua, mukaan piti neuloman myös villasukat. Mielessä pyöri hienot suunnitelmat just kuvan värisitä sukista vaan eipä tältä kylältä löytynyt ihan sitä mistä haaveilin, mutta jotain sentään.


Ja ihanhan tuossa ois melkein samat värit ja raidat niinku; Kesäpaikka, Inari, Mahlatti, taivas, Kesäpaikka, Inari, Mahlatti, taivas...



Sukat on ihan perussellaiset resorivarsilla, neulottu kakkosen puikoilla Austermann Stepistä ja Katia Laine Nylonista. No enpä hoksannu punnita, mutta jotain 50-60 grammaa meni näihin 37-38 kokosiin sukkiin. Ja sitten tapahtui vielä tallainen arkipäivän neuleihme; tuli ihan vahingossa symmetrinen raidoitus molempiin sukkiin.


En millään muotoa yrittänyt moista, mutta niin vain kävi. Melkein tekis mieli itsellekin neuloa samanmoiset, jotta näkis voiko ihme toistua ja muutenkin. Oishan se kiva haaveilla pohjosen reissusta Kesäpaikkasukissa, sillä edellisestä kerrasta on jo kovin pitkä aika. Kuinka ne vuodet niin joutuin menee..