lauantai 18. maaliskuuta 2017

Kymmenen vuotta

Kappas, blogia on tullut pidettyä jo kymmenen vuotta. Joskus muinoin on tullut järjestettyä juhla-arvontoja, mutta nyt kehtuuttaa ja epäilen ettei täällä kovin moni edes vieraile. No, muistellaan nyt juhlan kunniaksi kuiten menneitä.

Blogin kirjoittelu alkoi Vuodatuksen puolella ja tässä ujo avaus. Aloituksen ajankohta ei osunut oikein nappiin, sillä vasen ranne oikutteli pahemman kerran ja neulominen oli suorastaan tuskaan noina alkuaikoina. Mulla oli todettu nivelreuma 2000-luvun alussa ja reumapeikko kerkis nakerrella vasemman ranteen sellaiseen kuntoon, että siihen oli vaihdettava tekonivel syksyllä 2007. Jänskätti kovin, josko enään kykenisin neulomaan, mutta onneksi kykenin. Sairauden lisäksi oli muutakin murhetta ja se heijastui alakulona alkuaikojen teksteissä.

Paljon on ehtinyt tapahtua kymmenessä vuodessa. Lapset ovat lentäneet pesästä, uusi ammatti on opiskeltu, vakituinen työ on saatu ja mikä parasta; mummoksi on tultu. Pakko on myöntää, että kymmenen vuotta näkyy myös kropassa. On tullut ryppyjä, tukka alkaa harmaantua (ei haittaa), kuppikoko kasvaa ja minne lie vyötärökin hävinnyt.


Aikanaan kirjoittelin ahkerasti kirjeitä ja päiväkirjaa, mutta en ole kokenut olevani kummoinen tekstin tuottaja. Blogin kirjoittaminen on pistänyt hiukan ponnistelemaan, että saisi ilmaistua itseään selkeästi ja ymmärrettävästi. Lienenkö onnistunut, mutta nyt kirjoittaminen on paljon vaivattomampaa kuin ihan alukuaikoina, jolloin piti paljon enemmän miettiä tekstiään. Olen huomannut, että myös opiskelussa ja työelämässä on ollut hyötyä taidoista, joita on tullut blogia kirjoittaessa. Opiskeluaikana vaadittiin päiväkirjanpitoa opiskeluista ja minä tein sen suljetussa blogissa, jonka jaoin ohjaajan ja opettajien kanssa. Töissä minulla oli hanke ja tein hankepäiväkirjan suljettuun blogiin ja kas, siinä mulla on muistiinpanot ja työkalu tulevia vuosia ajatellen.

Olen aina pitänyt valokuvaamisesta ja blogin mukanaantuoma neulekuvaus on erityisen mukavaa ja joskus haasteellistakin (miten kuvata tavan villasukat mielenkiitoisesti). Linssikin harrastaa valokuvausta ja meillä on ollut monta hauskaa kuvauskeikkaa. Jos on ollut kuvattavia neuleita, ne on otettu luontoretkille mukaan ja joskus on lähdetty ihan vaan neuleen ehdolla etsimään kivoja kuvauspaikkoja. Minä yleensä ohjastan kuvaajaa, mutta otan myös ideoita vastaan kuten alla olevassa kuvassa. Oltiin viikko sitten kuvaamassa täältä meiltä päin löytynyttä kalliomaalausta ja samalla Leppävirta-lapasia. Linssi keksi, että tällätään lappaset kalliomaalauksen viereen ja sen hän teki.

Tämä ei ole se virallinen lapaskuva :)

Monta vuotta kuvioissa pyöri mukana wiikonwanhat eli vanhat valokuvat, lehtijutut ja esineet. Nimestään huolimatta ne ilmestyivät hyvin epäsäännöllisesti eivätkä suinkaan kerran viikossa, niinkuin ehkä joskus suunnittelin. Nyt on ollut takoa, mutta saattaahan niitä vieläkin julkaista. Nimi pitäis kyllä vaihtaa, mutta kuukaudenwanha tai wuodenwanha ei rimmaa niin hyvin kuin wiikonwanha.


Näitä tyylikkäitä Fazerin mainoksia löytyi 30-luvun Kuluttajain-lehdestä.

Kansallispukuharrastus on verottanut neuleiden määrää. On ollut ilo oppia uusia tekniikoita ja näyttää siltä, että eläkevuosille suunniteltu pitsinnypläys on aloitettava huomattavasti aikaisemmin :)


Olen päivitellyt kansallispukujuttuja aika harvakseltaan, sillä itsekin miellän tämän blogin lähinnä neuleblogiksi, mutta ei kait se moninaisuus mitään haittaisi.

Tässä matkan varrella olen tutustunut moneen taitavaan ja tuotteliaaseen kanssabloggaajaan, tosin moni blogi on ehtinyt hiljentyäkin matkan varrella. Olen saanut ideoita, inspiraatioita, hyvää mieltä, lohdutusta ja kannustusta toisilta bloggaajilta joten kiitän yhteisestä matkasta. On ilo olla osa tällaista yhteisöä.

Jos sinulla on blogi, niin olisi kiva tietää mikä saa sinut bloggaamaan ja mikä siinä on antoisinta.

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Lapasesta lähtöö Muikku

Heti alkuun varoitus. Postaus sisältää tuotesijoittelua ja lavastettuja kuvia :)


Taito Itä-Suomi ry on julkaissut Suomi 100-vuotta juhlavuoden kunniaksi 15 lapasmallia, jotka Taito Pirkanmaa on suunnitellut. Kaikki mallit löytyvät Lapasesta lähtöö savossa -ohjevihkosta ja yksittäiset mallit tarvikepakkauksista. Ohjevihko on siinä mielessä nerokas, että kaikki mallit on suunniteltu melkein samaan muottiin. Kaikissa on samanlainen peukalo ja kärkikavennus, ranteen aloituksiakin on vain kahta mallia, mutta kämmenen kirjoneule on tieten omanlainen jokaisessa.


Jokunen aika sitten sain Muikku-lapas tarvikepaketin. Enpä ole ennen tarvikepakettia omistanutkaan, kun enimmäkseen neulon omasta päästä ja niistä langoista mitä nyt sattuu varastossa olemaan. Kieltämättä oli vaivatonta, kun ei tarvinnut arvuutella esim. lankojen riittävyyttä. Ohje oli kirjoitettu selkeästi ja kuviomallia oli helppo seurat ruutupiirrokesta. Keksin mielestäni hyvän tavan seurata mallia. Laitoin ruutupiirroksen ja A4-paperin muovitaskuun ja siirsin A4:sta ruutupiirroksella sitämukaa, kun työ eteni. Varmaan on nerokkaampiakin tapoja, mutta tämä on tällainen karvalakkiversio.

Ideasta innoissani laitoin kyseisen kuvan, tosin ilman sumennuksia FB:n Neulonta ryhmään. Ei käynyt pienessä mielessäkään, että olisin tarkoituksella jakanut maksullista mallia, mutta joistakin se vaikutti siltä. Rupesin sitten itsekin katsomaan kuvaa sillä silmällä ja myönnän, että olihan se vähän uskalias. Yleensä olen todella tarkka siitä, etten riko tekijänoikeuksia enkä jaa ostettuja malleja, mutta nyt ideasta innostuminen teki tepposet. Lopulta poistin kuvan Neulonta ryhmästä ja laitoin sinne myöhemmin sellaisen version, jossa ruutupiirrosta näkyi huomattavasti vähemmän. Siitä näki idean ihan yhtä hyvin kuin tuostakin kuvasta.

Asia vaivasi sen verran, että otin yhteyttä Taito Itä-Suomeen, mutta siellä oltiin sitä mieltä, että kuvan olisi voinut jättää näkyville. Meinasinkin lisätä sen tänne, mutta laitanpahan kuitenkin tämmöisen sumennetun version.

Pirkka lapaslanka on kivaa neulottavaa, mutta oli se sen verran paksua, että tekeminen tuntui käpälissä. Kolmosen puikoilla tikuttelin ja lapasista tuli just sopivat. No nyt vasta hokasin, että lapasen suut eivät olekkaan ihan ohjeen mukaiset. Ihmetteli jossain vaiheessa, että mitenkä ne näyttää mallikuvassa erilaiselta. Joopa joo, huomaa että sitä on luettu ohje huolimattomasti. No pari kerrosta sinne tänne, lämmittää nuo kuitenkin :)


Malli Muikku by Taito Pirkanmaa Oy, Minna Ahonen & Tiina Jaakkola
Lanka Taito Pirkanmaa OY:n Paksu Pirkka
Menekki 106 g (jäin 40 g ylimääräistä lankaa)
Puikot 3 mm sukkapuikot
Fiilis Jee :)


Varastosta löytyi iki-ihanat vanhat puusukset. Otettiin ne kuvausrekvisiitaksi Lahden MM-kisojen kunniaksi. Meikäläinen on muka niin urheilullinen, mutta kaikki on vain lavastusta. Tässä on maattu kuumeessa kohta viis päivää ja tänäänkin oli vielä pientä lämpöä, joten ei suksi luista, ei.